keskiviikko 24. helmikuuta 2016

AS LONG AS I CAN FEEL THE BEAT





Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut juhlittua kyllä koko edellisen vuoden edestä, huh huh sanon minä! Olin tottakai kuullut, että opiskelijoilla on paljon bileitä, mutta että ihan näin paljon... Oon kuitenkin sitä mieltä, että nyt on otettava tästä iästä ja elämäntilanteesta kaikki ilo irti. Tykkään tanssia ihan sikana, joten oon aina valmis uusiin bailuihin :-D 

Tän kuun aikana ollaan käyty esimerkiksi Kuopion haalaribileissä kuuntelemassa JVG:tä ja viime viikonloppuna Rovaniemellä kaikkien Suomen opettajaopiskelijoiden talvipäivillä. Kuopio on tuttu kaupunki, mutta Rovaniemellä kävin nyt ensimmäistä kertaa. Oon ihan fiiliksissä! Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä. Rovaniemi tuntui myös kovin isolta paikalta verrattuna Savonlinnaan...? Ens vuonna talvipäivät juhlitaankin sitten täällä meidän kotoisassa Savonlinnassa, wuhuu. Näin sunnuntaisesta reilun 10h bussimatkasta yhä vähän tokkuraisena olevana kuulostaa ihan hyvältä, että ensi vuonna ei tarvitse lähteä paria korttelia kauemmas juhlimaan. Vaikka oli siellä bussissakin kyllä kivaa, ainakin menomatkalla...

Miulla ei tainnut olla mitään oikeeta asiaa, josta teille turista, mutta vapaaillan kunniaksi halusin avata blogin. Vähensin työvuorojeni määrää viime syksystä, sillä meinasin vetää itseni piippuun heti näin opintojen alussa jo. Koska vapaa-aikani on nyt lisääntynyt, niin oon alkanut taas urheilla pitkästä aikaa kunnolla. Vitsit miten hyvä mieli siitä tuleekaan! Mun kunto on laskenut kuin lehmän häntä tenniksen lopetettuani, joten välillä spinningissä on oikeasti meinannut lentää oksennus. Oon vielä niin jäärä luonteeltani, että jos asetan vastukset heti tunnin alussa tietylle tasolle, niin en varmasti laske niitä, vaikka mikä olisi. No mutta, onpahan loppupäivän hyvä olo ainakin taattu, jos ei muuta!

Kouluhommat sujuu ja maistuu - oon saanut yllättävän hyviä arvosanoja tenteistä ja kuviksen portfolionkin ensimmäisellä yrittämällä läpi. Meillä on kevät täynnä erilaisia ryhmäprojekteja liittyen esim. tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkivaan oppimiseen. Kurssi kurssilta miusta tuntuu enemmän siltä, että tää on just miun juttu. Huomaan nykyään tarkastelevani lähes kaikkea uudesta, pedagogisesta valosta. Iltalehden nettisivujakaan en voi lukea ilman, että peilaisin sieltä jotain koulumaailmaan tai opettaja-minäni muodostumiseen. On jännää nähdä itsessään niin paljon muutoksia jo tässä vaiheessa, vaikka aloin vasta alle vuosi sitten lukea pääsykokeisiin.

Tulin kotiin pari tuntia sitten ja oon siitä lähtien kököttänyt tässä koneella. Äsken söin päivälliseksi eilisiä bataattiranskalaisia ja kanaa, ja nyt funtsin lähtöä joko salille tai lenkille. Saas nähdä, saanko ahterini tästä ylös vai jääkö tän päivän sporttailut vaan ajatuksen tasolle. 

Kuullaan taas!

: Elli

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

SILTI KIILTO MUN SILMISSÄ EI OO VETTÄ, SE ON KAIPUUTA USKOMATTOMAAN

Kaipaan kirjoittamista. Tuntuu, että olen jumissa sen kanssa. En osaa enää jäsentää ajatuksiani kirjaimin niin kuin aiemmin. Ehkä taitoni ovat vain ruosteessa? Tai ehkä olen viime aikoina löytänyt uusia kanavia käsitellä tunteitani. Olen nimittäin lukenut paljon mielenhallinnasta ja -voimasta, ja keskustellut niistä ystävien kanssa. Jos en olisi päätynyt opiskelemaan kasvatustiedettä, olisin luultavasti hakeutunut terveydenhoitoalalle. Uskon, että minulla olisi ollut myös sille paljon annettavaa. Ihmismieli on ihmeellinen asia, josta ei voi koskaan tietää kaikkea. Se, jos mikä, on kiehtovaa.

Kerroin teille yli vuosi sitten (mihin tämä aika oikein hurahtaa?) stressimöröstä, joka sai syövän jälkeen vaivalla kasvatetut hiukseni tippumaan. Hiustenlähtöä jatkui yli vuoden ajan, oikeastaan viime marraskuuhun saakka. Tippuvien hiusten määrä vaihteli sykleittäin - ensin tukkaa saattoi lähteä aivan järkyttäviä määriä kuukauden ajan ja sen jälkeen hieman vähemmän. Välillä päänahka oli niin kipeä, että tukan avaaminen ponnarilta sai minut puremaan huultani. Kokeilin hoitaa hiuksiani ja päänahkaani ties millä poppakonsteilla aina kookosöljystä apteekin allergiahoitoaineisiin asti, tuloksetta. Hiuksistani katosi massan lisäksi hetkessä kaikki kiilto, joustavuus ja kiharuus. Lienee sanomattakin selvää, että se oli minulle kova paikka, ihan niin kuin varmasti muillekin naisille. Tavallaan tiedostin, että on älytöntä rakentaa niin isoa osaa identiteetistään pelkästään hiusten ympärille, mutta silti hiuskato tuntui todella pahalta ja vaikutti tapaan, jolla ajattelen itsestäni.


Ylläolevat kuvat on otettu alkuviikosta ja ilokseni voin kertoa, että tällä hetkellä tilanne on "vakaa". Tukkaa on lähtenyt paljon, mutta on sitä vielä jäljelläkin. Äitini on jo jonkin aikaa sanonut, että hiustenlähtö on pääni sisällä. Hän on varmaan oikeassa. 

Keskiviikkona piipahdin uuden luottokampaajani penkissä latvojen siistimisen merkeissä. Hän on tehnyt minulle nyt kaksi kertaa hiusten syväpuhdistavan pesun ja tukka on aina täysin erilainen sen jälkeen. Sanat "pehmeä""kiiltävä" ja "takuton" eivät yleensä mahdu samaan lauseeseen tämän pehkon kanssa, mutta Henna on oikea ihmeidentekijä. Olen kasvattanut omaa väriäni takaisin nyt 1,5 vuoden ajan ja puolet pituuksista ovat vielä värjättyä hiusta. En malta odottaa sitä hetkeä, kun saan käydä leikkauttamassa viimeisetkin värjätyt hiukset pois ja pääsen nauttimaan omasta, luonnollisesta hiusväristäni. 



Viime viikolla sain vieraakseni herra Yrjön ja vietin hänen seurassaan muutaman enemmän tai vähemmän miellyttävän päivän. En muista, milloin viimeksi olisin ollut vatsataudissa, mutta aivan kamalaahan se on. Painokin tippui varmasti pari kiloa - oikea luontoäidin detox-kuuri!

Koulussa ollaan joululoman jälkeen tehty taas vaikka mitä kivaa ja kevät näyttää muutenkin kovin kiinnostavalta eri kurssien suhteen. Kuviksessa pääsimme viime kerralla pimiöön tekemään fotogrammeja, joista tuli mielestäni yllättävän hienoja (kuvat yllä^).  Niiden tekeminen oli hurjan jännää, koska kuvia kehittäessä ei vielä voinut yhtään tietää, miten fotogrammi onnistui vai onnistuiko se ollenkaan. Liikuntatunnilla ollaan käyty luistelemassa ja harjoiteltu luistelemisen opettamista pikkulapsille. Välillä osaamme heittäytyä lasten rooliin liiankin hyvin...



Eilen lauantaina saimme myös mahdollisuuden osallistua kampuksemme liikuntatuutorointitapahtumaan, jossa suuntasimme Punkaharjun Harjun Portin ympäristöön retkiluistelemaan. Tämä oli ensimmäinen kertani retkiluistimilla ja voi vitsi miten kivaa se olikaan!! Ihan kuin olisin liitänyt jään päällä. Aivan mieletön tunne. Luistelimme noin 10km ja matkalla paistoimme makkarat ja joimme pillimehut. Tuli vähän lapsuuden talvireippailureissut perheen kanssa mieleen. Joka tapauksessa minulle jäi tästä kipinä päälle ja tänään olenkin googletellut nettikauppoja alennuksessa olevien retkiluisteluterien toivossa... 


video

Nyt lähden keittämään itselleni iltapalaksi pari kananmunaa, jonka jälkeen laitan Maija Vilkkumaata soimaan taustalle ja jatkan kuviksen portfoliota eteenpäin. Huomenna on mielenkiintoinen päivä luvassa, kun lähdetään koulun kanssa käymään vierailulla vastaanottokeskuksessa. Maahanmuuttopolitiikassa tapahtuvat muutokset koskevat läheisesti tulevaa opettajan ammattiani, joten on hienoa päästä tekemään jo tässä vaiheessa opintojani erilaisia projekteja maahanmuuttajien kanssa. 

: Elli

torstai 17. joulukuuta 2015

WHAT I'VE BEEN UP TO

Moi tyypit! Viime näkemästä onkin jo piiiiitkä aika. Blogi on ollut ajatuksissa monta kertaa, mutta elämä on vienyt mukanaan. Takanani on aikamoiset puoli vuotta ja kaikennäköistä on tapahtunut niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaisin... Kertoisinko ensimmäisenä, että pääsin lukemaan luokanopettajaksi, muistelisinko tämän vuoden kolmea ulkomaanreissua vai hehkuttaisinko, kuinka ihaniin ihmisiin olen saanut kunnian tutustua tämän syksyn aikana? 


Edellinen postaus taitaa olla vapulta. Valmistauduin maalis-huhtikuun ajan kasvatustieteen VAKAVA-kokeeseen. Itse koetilanteessa minulla loppui aika pahasti kesken, joten jäin parin pisteen päähän ensisijaisen hakukohteeni Joensuun pisterajoista. Toisena hakukohteena olin valinnut Savonlinnan (koska Savonlinnan kampus on osa Itä-Suomen yliopistoa) ja pääsin tänne haastatteluun. Soveltuvuuskoepäivä itsessään oli pitkä ja rankka, ja yksilöhaastattelun jälkeen purskahdin itkuun. Olin aivan varma, etten pääse kouluun ja että joudun lukemaan ensi keväänä uudestaan. Voitte varmaan kuvitella sen riemun ja onnenkiljahdusten määrän, kun kesäkuun lopussa postiluukusta kolahtikin lappu, joka kertoi minun saaneen lähes täydet pisteet soveltuvuuskokeista ja opiskelupaikan olevan minun?! Sinä iltana skumppa maistui ja sydän oli pakahtua onnesta. Mie onnistuin, mie pystyin siihen - mie pääsin kouluun! 

Nojoo, karkasin vähän aiheesta. Toukokuussa edellämainitun VAKAVA-kokeen jälkeen lähdimme siskoni kanssa käymään Itävallassa, Wienissä. Reissun kesto oli vain 5 päivää, mutta ehdimme nähdä jo siinä ajassa paljon. Wien teki minuun syvän vaikutuksen (taisin vähän rakastua) ja oon ihan varma, että palaan sinne vielä joskus uudelleen. Alla olevat kuvat ovat kaikki Wienistä.








Reissu oli ihan mieletön! Aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia, huolellisesti hoidettuja puistoja löytyi jokaisen kulman takaa ja Tonava-joki oli vaikuttava kaikessa suuruudessaan. Värikäs Hundertwasserhaus nauratti, brezel maistui hyvältä ja Mariahilferstrassen putiikit tyhjensivät lompakkomme. Nyt voin sanoa, että olen myös juonut viiniä Wienissä ;-) Näitä kuvia katsellessa iski kaipuu takaisin. Wien, kyllä me vielä nähdään!

Kesä hurahti ohi töitä paiskien. Tein paljon yövuoroja ja koitin säästää rahaa opintoja varten. Muutaman lomaviikkoni aikana pyörähdin äidin kanssa Oulussa, valloitin jälleen kerran Kolin huipun, tanssin Ilosaarirockissa ja täytin 21 vuotta.




Elokuussa koitti viikonloppu, jota olimme kaveriporukalla odottaneet kauan aikaa. Pakkasimme nimittäin itsemme kahteen henkilöautoon ja hurautimme Viron Pärnuun Weekend Festival Baltic -festareille. Oli muuten niin hyvät festarit, että ollaan menossa myös ensi vuonna. Moni esiintyjä veti ihan mielettömän shown, mutta kyllä lempparein kaikista oli Tiësto. Hiekkaranta, auringonlasku, ystävät ympärillä (ja rajaton anniskelualue). T ä y d e l l i s t ä. 



Voitin reissun aikana myös korkean paikan kammoni käymällä Ninnin kanssa Slingshot-nimisessä laitteessa. Kysessä on tavallaan jättikokoinen ritsa. Tämän videon loppupuolella näkyy, miten korkealle siinä oikeasti mennään. En muista kiljuneeni milloinkaan niin kovaa!! Parhaat ideat syntyvät näköjään pienessä nousuhumalassa... 



Paluumatkalla Pärnuusta takaisin Suomeen poikkesimme uimassa Rummu Karjäärissa. Neuvostoliiton aikaisesta vankilasta on tullut uimaranta. Upea paikka! Suosittelen lämpimästi käymään tuolla, jos joskus ajelette Virossa. Pelottavin, mutta samalla siistein paikka missä oon ikinä uinut. Tässä vielä video tuolta. 

Virosta kotiuduttuani tein taas pari päivää töitä, kunnes työkaverini ehdottivat äkkilähdön ottamista Lontooseen. Mikä ettei! Parin päivän päästä istuttiinkin sitten lentokoneessa hymy korvissa asti. Oltiin kolmen tytön kanssa liikenteessä ja kuten arvata saattaa, ei tästäkään reissusta selvitty kommelluksitta. Oli silti tosi kiva muutaman päivän miniloma maassa, joka oli minulle täysin uusi. 





Lontoosta paluun jälkeen tein vielä viimeiset työvuoroni Mäkkärillä ja elokuun viimeisellä viikolla raahasin luuni Savonlinnaan. Koulu alkoi syyskuun alussa ja sen jälkeen ei olekaan ollut tekemisen puutetta! Hommaa nimittäin riittää enemmän kuin tarpeeksi, mutta vitsit että nautin tästä. Koen, että tää just eikä melkein minulle sopiva ala. Oon niin onnellinen täällä. 







Oon tutustunut huippuihin tyyppeihin, joiden kanssa jaan samat arvomaailmat ja intohimon kasvatustieteeseen. Ollaan jo tähän mennessä naurettu vatsamme kipeiksi, istuttu iltaa harva se viikonloppu, tanssittu kantapäät rakkuloille, parannettu maailmaa teekupposten äärellä, itketty Ensitreffit alttaria katsoessamme, juteltu kaikesta maan ja taivaan välillä ja tuskastuttu kouluhommien määrästä. Jännitin vähän, saanko ystäviä Savonlinnasta, mutta näköjään ihan turhaan. Meillä on loistava luokka ja kannustava ryhmähenki. Kouluun on aina kiva mennä, vaikka väsyttäisikin, koska tiedän, että siellä oottaa nää ihmiset.


Savonlinna on ollut minulle hyvä. Viihdyn täällä mainiosti! Onhan tää pieni kaupunki, mutta en kaipaa mitään isompaa. Pääkaupunkiseudulla oli kivaa asua, mutta kaipasin luontoa ja tiettyä rauhaa, mitä täällä "syrjemmässä" on. Meidän kampus sijaitsee kukkulan päällä ja luentosalista on mukavat näkymät Saimaalle. Olavinlinna on vaikuttava ja lenkkeilyreittejä löytyy mielin määrin. Olen yrittänyt myös kunnostautua partiolaisena ja tenniksenpelaajana vastapainona koululle ja työlle. Kun deadlinet ja tenttiahdistus paukkaa päälle, mikään ei saa ajatuksia paremmin kuriin kuin hetken paussi luonnon helmassa. 


Arki on tosiaan ollut hyvin kiireistä. Sain töitä ruokakaupasta ja marraskuussa ollut kuukauden mittainen opetusharjoittelukin meni lähes työstä. Sain ihan konkreettista tuntumaa opettajan työhön, kun puuhailin 4 viikkoa kuudesluokkalaisten kanssa. Osana harjoittelua meidän tuli pitää myös kaksi yläkoulun tuntia ja ylläripylläri minulle valikoitui opetettavaksi aineeksi matematiikka. :) Kuten osa ehkä muistaakin, oon ihan menetetty tapaus matikassa, mutta luulenpa, että selvisin näistä tunneista kunnialla. Muutama tunti piti laskea kotona etukäteen ja palautella asioita mieleen eli rehellisesti sanottuna opetella alusta asti uudelleen. Minusta tuntui, etten ollut koskaan edes kuullut termejä, jotka minun piti nuorille opettaa. 

Vaikka tahti onkin ollut tiivis ja opiskeluntäyteinen, syksyyn on mahtunut onneksi muutakin kuin koulua. Kerroin teille nimittäin keväällä, että sain liput lempibändini Haloo Helsingin Hartwall-areenan keikalle. Lokakuun puolessa välissä otin siis suunnan kohti Helsinkiä ja ystäviä. Itse keikka oli sanalla sanoen loistava - aloin itkeä heti toisen biisin aikana eikä loppua näkynyt. Haloo Helsinki on mulle henkilökohtaisesti merkittävä bändi, joten oli hienoa päästä kokemaan tällainen suuren kokoluokan keikka. Saatiin vielä viime hetkellä vaihdettua meidän istumapaikat permantopaikkoihin, mikä tietysti tarkoitti armotonta tanssimista eturivissä. Oon kuunnellut areena-keikan Spotifystä nyt ties kuinka monta kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt. 


Että semmosta. Minua ihan hengästyttää jo tää kirjoittaminen. Hengästymisestä tuli mieleen, että kävin elokuussa tutkimuksissa Docratesissa eli yksityisessä syöpäsairaalassa. Aloin nimittäin aikalailla vuosi sitten taas yskiä, minkä takia ravasin lääkärillä ja söin monta antibioottikuuriakin. Mikään ei kuitenkaan auttanut, joten luonnollisesti pelko syövän uusiutumisesta nosti päätään. Koska minua ei kuvata enää julkisella puolella hyvien kontrollituloksien vuoksi, varasin ajan Docratesille. Ehdin jo säikähtää kovasti, sillä lääkäri sanoi minut tutkittuaan, että syövän uusiutuminen kuulostaa todennäköiseltä. Tämän vuoksi minulle tehtiin sekoitus PET- ja CT-kuvauksista sekä otettiin verikokeet. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään huolestuttavaa ja jäännöstuumoritkin olivat vaan pienentyneet entisestään. Huh hei, mikä helpotus! Yskän syyksi on nyt syksyllä tehtyjen tutkimusten mukaan löytynyt astma. Siihenkin minulla on nyt hoitava lääkitys ja toivotaan, että oireet alkavat helpottaa pian.

Tänään mulla alkoi joululoma. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tämän vuoden stressaavimmat, joten loma tulee tosiaankin tarpeeseen. Pian lähden vielä käymään koululla fuksien joulusoittajaisissa ja illalla luokkamme pikkujouluissa. Huomenaamulla otan suunnan kohti Joensuun kotikotia ja starttaan joululoman perinteisellä paketointivuorolla Citymarketissa. 

Ihanaa, rauhallista joulua kaikille siellä ruudun toisella puolen! Muistetaan pitää toisistamme huolta. 

: Elli

lauantai 2. toukokuuta 2015

MAY DAY

 

: Elli (+ kuvien vieraileva tähti Ninni)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

MIN BORGÅ






Vanha kaupunki, Porvoonjoki ja Linnamäki. Värikkyys, vesi ja luonto.

Olen onnekas, kun saan asua kivenheiton päässä tällaisista maisemista.

: Elli

lauantai 18. huhtikuuta 2015

FEBRUARY & MARCH


Hello! Joku tulla kommenttiboksin puolella jo kysyikin, onko kaikki hyvin. On jotenkin niin pöljää kirjoittaa, kun mulle ei kuulu juurikaan mitään uutta. En varmaan olekaan täällä blogin puolella maininnut, mutta mulla levis läppäri viime elokuussa ja NYT (vain 8kk sen jälkeen) oon saanut tämän korjautettua. Tässä se nyt kehrää mun sylissä, ai että. 

Taisin viimeksi kirjoitella tammikuussa, eikö niin? Helmikuu hurahti ohi hirveellä vauhdilla, kuten ajalla nyt yleensäkin on tapana tehdä. Kuun puolessavälissä kävin Joensuussa kuvaamassa pikkusiskoni penkkarit - en voi käsittää, että mun omasta abivuodesta on jo kaksi vuotta. Tuntuu, kuin olisin elänyt noita samoja hetkiä ihan vähän aikaa sitten.


Luen parhaillaan VAKAVAan. Opiskelurutiinien luominen on tuottanut mulle vähän päänvaivaa, koska se on tähän asti täytynyt sovittaa työaikataulujen kanssa yks yhteen. Meillä meni onneksi tällä viikolla ravintola remonttiin, joten seuraavat viisi viikkoa olen täysin vapaalla. Lomaksi tätä ei siitä huolimatta voi kutsua ennen 5.5., jolloin VAKAVA-koe järjestetään. Pääsykoeaineisto on mun mielestä muuten ihan ok, mutta tuskanhiki puskee pintaan, kun koitan tulkita muutamien artikkeleiden kaavioita. Tulee väistämättä mieleen, että ois siellä lukiossa voinut matikantunneilla tehdä jotain muutakin kuin lakata kynsiä ja pelata ristinollaa.


Onneksi mulla on tukenani tässä projektissa tuo yksi ihana, joka valitettavasti joutuu kestämään ne kaikki turhautumisenpuuskat ja kiukuttelut. Voitteko uskoa, että se oikeesti tykkää musta, vaikka näytän nyrpeetä naamaa ja valitan mitättömistä asioista?  Kiitos ja anteeksi.



Nojaa, takaisin aiheeseen eli helmikuuhun, kun käytiin Tallinnassa päiväristeilyllä. Oon tosi kokematon risteilijä, ja mua jännittikin tää pikavisiitti niin paljon, etten saanut nukutuksi edellisenä yönä! Joskus pienenä piipahdettiin isän ja sisarusten kanssa Virossa, mutten muista ko. reissusta paljoakaan. Tällä kertaa kierreltiin kaupat ja vanha kaupunki läpi, pysähdyttiin safkaamaan pariin otteeseen ja nautittiin vaan olostamme. Miks kukaan ei muuten oo kertonut, että laivojen aamiaisbuffet on niin törkeen hyvä? Oisin menny risteilee ajat sitten jo pelkästään sen ruuan takia.



Meidät muuten pysäytettiin tarkastukseen sekä meno- että tulomatkalla. Asteikolla 1-10 mä näytän rikolliselta ehkä -10 verran, joten sopii vaan miettiä, että millähän mustalla listalla me ollaan rajaviranomaisten taukotiloissa. Badass Elli.




Aloitin työt nykyisessä työpaikassani jo lokakuussa, mutta vasta nyt vuodenvaihteen jälkeen oon alkanut oikeasti viihtyä siellä. Vaikka jalat ois puhki vielä edellisestä työvuorosta ja motivaatio joskus nollassa, niin silti töihin on kiva mennä. Suurimpana syynä siihen on mainiot työkaverit. Oon päässyt myös kouluttautumaan "McUrallani" eteenpäin hostessiksi eli suomennettuna asiakasemännäksi. Seuraavana haasteena olisi kouluttajakoulutuksen läpäiseminen kesän aikana. Mäkkäri ei edelleenkään ole mun unelmatyö, mutta tällä hetkellä just mulle sopiva. Oon ylpeä työstäni asiakkaiden parissa ja nautin siitä. 



Töiden kautta oon saanut Porvoosta myös kavereita. Täällä porukka tuntuu jakautuneen kahtia: on suomenruotsalaiset, jotka puhuvat keskenään ruotsia, ja sit suomenkieliset. Meillä töissä suurinosa onkin kaksikielisiä, joten oon oppinut hurjasti ruotsia viimeisten kuukausien aikana. Pystyn palvelemaan asiakkaita ruotsiksi eikä se enää pelota niin paljon kuin alussa. Välillä huomaan myös ajattelevani joitakin asioita ruotsiksi, varsinkin jos vietän juuri sillä hetkellä aikaa ruotsinkielisten kanssa. Se on mun mielestä aina yhtä hassua - savonmurretta ja ruotsia sekaisin.

 Tähän työteemaan liittyen ylläolevan kollaasin ekassa kuvassa esiintyy kaikinpuolin monipuolinen ja ravitseva lounaani ruokatauolla. Toisessa kuvassa nököttää rakkaan työkaverini (ja ystäväni) Karoliinan pieni Edvin-poika. Karo ja Edi kävivät ilahduttamassa hiljaista koti-iltaani, katsottiin yhdessä Räyhä-Ralf ja syötiin kinkkukiusausta.


Maaliskuussa käännettiin G:n kanssa pögötin nokka kohti Imatran kylpylähotellia. Vietettiin siellä yhden yön mittainen miniloma, mikä oli aika jees! Oli kiva päästä pitkästä aikaa polskimaan oikein sydämensä kyllyydestä. Porealtaat taisi kuitenkin olla se the juttu - mä oikein tunsin, kuinka kaikki ikuisuuslukot selästä ja niskasta saivat kyytiä. Ainiin, se allasalueelle puolentunnin välein iskevä "sadekuuro" on muuten ihan yhtä siisti myös näin kaksikymppisenä kuin silloin alakouluikäisenäkin! :-D


Maaliskuu oli yhtäkkiä ohi vielä nopeammin kuin edeltäjänsä, jos mahdollista. Tein täysiä työviikkoja ja nukuin vapaa-ajan. Välillä treffasin kyllä esimerkiksi Ninniä texmex-salaatin, hömppäsarjojen ja juorujen merkeissä. Heti maaliskuun alussa mulla oli toiseksi viimeiset kontrollit Meilahdessa, ja tapani mukaan jännitin verikokeiden tuloksia masu kipeänä ja pää täynnä ajatuksia: "mitä jos...". Onneksi kaikki oli kuitenkin mallikkaasti, vaikka sinällään vähän harmitti, ettei syytä yhä jatkuvalle hiustenlähdölle löytynyt veriarvoistakaan. Koitan olla nyt vaan ajattelematta tukkaa ja sen tippumista, koska siitä tulee vaan entistä pahempi mieli. Yhyy. 

Kävin maaliskuussa myös toistamiseen lääkärin pakeilla (yötyöläisille terveystarkastus) ja lääkärisedän ilme oli aikamoinen, kun hän ohimennen kysyi tarkastuksen aluksi: "Miten sä voit?" ja meikäläinen purskahti spontaaniin itkuun. Okei, ehkä mä olen vähän väsynyt. Ja ehkä vähän masentunut. Sen enempää aiheesta jatkamatta sain kuitenkin apua ongelmiini ja työstän niitä parhaillaan.

Huh, jokohan oisin tiivistänyt parin kuukauden kuulumiset taas yhteen postaukseen. Pakko vielä hehkuttaa vähän mun ensi kesän suunnitelmia, koska ne on ihan mahtavat!

Heti pääsykokeiden jälkeen nimittäin suunnataan siskon kanssa Itävallan Wieniin viideksi päiväksi seikkailemaan.Tää on meidän eka reissu kahdestaan eli innolla odotan, mitä siitä tulee... :-D Kesälomat sain just siihen ajankohtaan kuin halusinkin eli heinäkuun tokalta viikolta alkaen. Sehän tarkoittaa sitä, lomakuukausi korkataan perinteisesti Ilosaarirockissa. Elokuussa otetaan taas botski alle ja seilataan Pärnuun Weekend Baltic -festareille kaveriporukalla. Meillä on liput, majoitus ja kaikki hankittuna jo, nyt pitäs enää malttaa odottaa elokuuhun... Sit syksymmällä koittaa varmaan koko tän vuoden suurin kohokohta, nimittäin Haloo Helsingin Hartwall-areenan keikka. Näiden lisäksi on suunnitteilla vaikka mitä reissuja ja häppeninkejä. Joko mainitsin, etten millään malttas oottaa? Kesä ja aurinko, tule jo!

Nyt suljen koneen ja meen naamapyykille. Unirytmi on ihan huolella sekaisin yö-, aamu- ja iltavuoroista, mutta katsotaan josko tänä yönä nukkumatilta liikenisi hippunen hiekkaa minullekin. Hyvää yötä!

: Elli