sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

MIN BORGÅ






Vanha kaupunki, Porvoonjoki ja Linnamäki. Värikkyys, vesi ja luonto.

Olen onnekas, kun saan asua kivenheiton päässä tällaisista maisemista.

: Elli

lauantai 18. huhtikuuta 2015

FEBRUARY & MARCH


Hello! Joku tulla kommenttiboksin puolella jo kysyikin, onko kaikki hyvin. On jotenkin niin pöljää kirjoittaa, kun mulle ei kuulu juurikaan mitään uutta. En varmaan olekaan täällä blogin puolella maininnut, mutta mulla levis läppäri viime elokuussa ja NYT (vain 8kk sen jälkeen) oon saanut tämän korjautettua. Tässä se nyt kehrää mun sylissä, ai että. 

Taisin viimeksi kirjoitella tammikuussa, eikö niin? Helmikuu hurahti ohi hirveellä vauhdilla, kuten ajalla nyt yleensäkin on tapana tehdä. Kuun puolessavälissä kävin Joensuussa kuvaamassa pikkusiskoni penkkarit - en voi käsittää, että mun omasta abivuodesta on jo kaksi vuotta. Tuntuu, kuin olisin elänyt noita samoja hetkiä ihan vähän aikaa sitten.


Luen parhaillaan VAKAVAan. Opiskelurutiinien luominen on tuottanut mulle vähän päänvaivaa, koska se on tähän asti täytynyt sovittaa työaikataulujen kanssa yks yhteen. Meillä meni onneksi tällä viikolla ravintola remonttiin, joten seuraavat viisi viikkoa olen täysin vapaalla. Lomaksi tätä ei siitä huolimatta voi kutsua ennen 5.5., jolloin VAKAVA-koe järjestetään. Pääsykoeaineisto on mun mielestä muuten ihan ok, mutta tuskanhiki puskee pintaan, kun koitan tulkita muutamien artikkeleiden kaavioita. Tulee väistämättä mieleen, että ois siellä lukiossa voinut matikantunneilla tehdä jotain muutakin kuin lakata kynsiä ja pelata ristinollaa.


Onneksi mulla on tukenani tässä projektissa tuo yksi ihana, joka valitettavasti joutuu kestämään ne kaikki turhautumisenpuuskat ja kiukuttelut. Voitteko uskoa, että se oikeesti tykkää musta, vaikka näytän nyrpeetä naamaa ja valitan mitättömistä asioista?  Kiitos ja anteeksi.



Nojaa, takaisin aiheeseen eli helmikuuhun, kun käytiin Tallinnassa päiväristeilyllä. Oon tosi kokematon risteilijä, ja mua jännittikin tää pikavisiitti niin paljon, etten saanut nukutuksi edellisenä yönä! Joskus pienenä piipahdettiin isän ja sisarusten kanssa Virossa, mutten muista ko. reissusta paljoakaan. Tällä kertaa kierreltiin kaupat ja vanha kaupunki läpi, pysähdyttiin safkaamaan pariin otteeseen ja nautittiin vaan olostamme. Miks kukaan ei muuten oo kertonut, että laivojen aamiaisbuffet on niin törkeen hyvä? Oisin menny risteilee ajat sitten jo pelkästään sen ruuan takia.



Meidät muuten pysäytettiin tarkastukseen sekä meno- että tulomatkalla. Asteikolla 1-10 mä näytän rikolliselta ehkä -10 verran, joten sopii vaan miettiä, että millähän mustalla listalla me ollaan rajaviranomaisten taukotiloissa. Badass Elli.




Aloitin työt nykyisessä työpaikassani jo lokakuussa, mutta vasta nyt vuodenvaihteen jälkeen oon alkanut oikeasti viihtyä siellä. Vaikka jalat ois puhki vielä edellisestä työvuorosta ja motivaatio joskus nollassa, niin silti töihin on kiva mennä. Suurimpana syynä siihen on mainiot työkaverit. Oon päässyt myös kouluttautumaan "McUrallani" eteenpäin hostessiksi eli suomennettuna asiakasemännäksi. Seuraavana haasteena olisi kouluttajakoulutuksen läpäiseminen kesän aikana. Mäkkäri ei edelleenkään ole mun unelmatyö, mutta tällä hetkellä just mulle sopiva. Oon ylpeä työstäni asiakkaiden parissa ja nautin siitä. 



Töiden kautta oon saanut Porvoosta myös kavereita. Täällä porukka tuntuu jakautuneen kahtia: on suomenruotsalaiset, jotka puhuvat keskenään ruotsia, ja sit suomenkieliset. Meillä töissä suurinosa onkin kaksikielisiä, joten oon oppinut hurjasti ruotsia viimeisten kuukausien aikana. Pystyn palvelemaan asiakkaita ruotsiksi eikä se enää pelota niin paljon kuin alussa. Välillä huomaan myös ajattelevani joitakin asioita ruotsiksi, varsinkin jos vietän juuri sillä hetkellä aikaa ruotsinkielisten kanssa. Se on mun mielestä aina yhtä hassua - savonmurretta ja ruotsia sekaisin.

 Tähän työteemaan liittyen ylläolevan kollaasin ekassa kuvassa esiintyy kaikinpuolin monipuolinen ja ravitseva lounaani ruokatauolla. Toisessa kuvassa nököttää rakkaan työkaverini (ja ystäväni) Karoliinan pieni Edvin-poika. Karo ja Edi kävivät ilahduttamassa hiljaista koti-iltaani, katsottiin yhdessä Räyhä-Ralf ja syötiin kinkkukiusausta.


Maaliskuussa käännettiin G:n kanssa pögötin nokka kohti Imatran kylpylähotellia. Vietettiin siellä yhden yön mittainen miniloma, mikä oli aika jees! Oli kiva päästä pitkästä aikaa polskimaan oikein sydämensä kyllyydestä. Porealtaat taisi kuitenkin olla se the juttu - mä oikein tunsin, kuinka kaikki ikuisuuslukot selästä ja niskasta saivat kyytiä. Ainiin, se allasalueelle puolentunnin välein iskevä "sadekuuro" on muuten ihan yhtä siisti myös näin kaksikymppisenä kuin silloin alakouluikäisenäkin! :-D


Maaliskuu oli yhtäkkiä ohi vielä nopeammin kuin edeltäjänsä, jos mahdollista. Tein täysiä työviikkoja ja nukuin vapaa-ajan. Välillä treffasin kyllä esimerkiksi Ninniä texmex-salaatin, hömppäsarjojen ja juorujen merkeissä. Heti maaliskuun alussa mulla oli toiseksi viimeiset kontrollit Meilahdessa, ja tapani mukaan jännitin verikokeiden tuloksia masu kipeänä ja pää täynnä ajatuksia: "mitä jos...". Onneksi kaikki oli kuitenkin mallikkaasti, vaikka sinällään vähän harmitti, ettei syytä yhä jatkuvalle hiustenlähdölle löytynyt veriarvoistakaan. Koitan olla nyt vaan ajattelematta tukkaa ja sen tippumista, koska siitä tulee vaan entistä pahempi mieli. Yhyy. 

Kävin maaliskuussa myös toistamiseen lääkärin pakeilla (yötyöläisille terveystarkastus) ja lääkärisedän ilme oli aikamoinen, kun hän ohimennen kysyi tarkastuksen aluksi: "Miten sä voit?" ja meikäläinen purskahti spontaaniin itkuun. Okei, ehkä mä olen vähän väsynyt. Ja ehkä vähän masentunut. Sen enempää aiheesta jatkamatta sain kuitenkin apua ongelmiini ja työstän niitä parhaillaan.

Huh, jokohan oisin tiivistänyt parin kuukauden kuulumiset taas yhteen postaukseen. Pakko vielä hehkuttaa vähän mun ensi kesän suunnitelmia, koska ne on ihan mahtavat!

Heti pääsykokeiden jälkeen nimittäin suunnataan siskon kanssa Itävallan Wieniin viideksi päiväksi seikkailemaan.Tää on meidän eka reissu kahdestaan eli innolla odotan, mitä siitä tulee... :-D Kesälomat sain just siihen ajankohtaan kuin halusinkin eli heinäkuun tokalta viikolta alkaen. Sehän tarkoittaa sitä, lomakuukausi korkataan perinteisesti Ilosaarirockissa. Elokuussa otetaan taas botski alle ja seilataan Pärnuun Weekend Baltic -festareille kaveriporukalla. Meillä on liput, majoitus ja kaikki hankittuna jo, nyt pitäs enää malttaa odottaa elokuuhun... Sit syksymmällä koittaa varmaan koko tän vuoden suurin kohokohta, nimittäin Haloo Helsingin Hartwall-areenan keikka. Näiden lisäksi on suunnitteilla vaikka mitä reissuja ja häppeninkejä. Joko mainitsin, etten millään malttas oottaa? Kesä ja aurinko, tule jo!

Nyt suljen koneen ja meen naamapyykille. Unirytmi on ihan huolella sekaisin yö-, aamu- ja iltavuoroista, mutta katsotaan josko tänä yönä nukkumatilta liikenisi hippunen hiekkaa minullekin. Hyvää yötä!

: Elli

maanantai 26. tammikuuta 2015

Eikä se mitä sä sanot, vaan miten kauniiksi kaikki puetaan

Ensimmäisenä suuren suuri kiitos tsemppikommenteista ja sähköpostiviesteistä edelliseen postaukseen liittyen! Jokainen niistä on luettu ajatuksella useampaan kertaan läpi. Aina sosiaalista mediaa moititaan, mutta on siinä ne hyvätkin puolensa.

Täällä syksy vaihtui talveksi siis apeissa merkeissä. Minua väsyttää edelleen hirveästi enkä vieläkään nuku hyvin. Vaivun uneen suht helposti, mutta yöstä riippuen joko heräilen vähän väliä tai koko yö menee "valveunessa". Tiedättekö, mitä tarkoitan? Sitä, kun olevinaan nukkuu, mutta on kuitenkin jollakin tietoisuuden tasolla hereillä. Sitten kello jo soikin ja on aika nousta. Väsyttää niin paljon, että oksettaa.

Mun on viime aikoina tehnyt mieli kirjoittaa ja paljon, mutta tuntuu, ettei sana luista. Sopiiko siis, että lätkäisen alle kasan kuvia ja yritän selittää niistä jotain?



[1] Maailman rakkain pikkuveli, joka ei ole enää niin kovin pieni, vaan iso poika jo. Rökittää minut 6-0 sekä verbaalisesti että fyysisesti. [2] ... ja siinä sama veli ihka ensimmäisen sähkökitaransa kanssa. Voi sitä ilon ja riemun määrää, minkä ikioma soitin voikaan antaa!



[3 & 4] Matka mummolaan kävellen joulun välipäivinä. Täydellinen keli ja ihana Joensuu.


[5] Joulun herkkujen jälkeen iso lautasellinen kanasalaattia ja lasillinen maitoa - ah nam. [6] Tässä tämänhetkinen lempiruokani, tulinen kanakeitto. Jos olet mausteisen ruoan ystävä, niin suosittelen kokeilemaan! Ollaan tehty keittoa tämän ohjeen mukaan, mutta vähän varioiden. Itse tungen lähes joka ruokaan basilikaa ja niin myös tähänkin keittoon. Chilin määrällä voi säädellä keiton tulisuutta, me ollaan laitettu aina yksi kokonainen chili ja se on oikein sopiva määrä mun sytostaattihoitojen turruttamille makuhermoilleni. Yleensä nillitän aina, kun mikään ruoka ei maistu miltään ilman Tabascoa, mutta tähän sitä ei tarvita ;)



[7] Käytiin luistelemassa poikaystävän kanssa ja näin kivaa meillä oli. [8] Mun tonttu! Tulin yks päivä töistä kotiin ja mun meikkaus-/työpöydällä möllötti iso tietokoneen ruutu. WHAT? Niin vaan oli meikäläisen kamat syrjäytetty ja meidän pikkuruiseen kämppään kotiutettu yksi tietokone lisää. Great. 



[9] Multa lähtee hiuksia edelleen enemmän kuin pitäisi, mutta ei ehkä ihan yhtä rajusti kuin edellisen postauksen aikaan. Tukka on enää haamu siitä, mitä se joskus oli. Täytyy vaan toivoa, että pahin tippumiskausi on nyt ohi. [10] Jouluna koristeltiin pipareita, ja kamaliahan niistä mun tekemistä tuli :-D En vaan osaa. Kuvassa pari possua, ihan on näköset.



[11] Mäkkityttöjen kanssa Porvoon yöhön lähdössä. [12] Oon yleensä aika laiska kotitöiden suhteen, mutta silloin kun innostun, niin huushollaan sitten urakalla. Kuvanottopäivänä olin juuri pyykännyt, imuroinut, luutunnut ja kokannut. Tapanani on ottaa lopputuloksesta aina valokuva, jota myöhemmin katsomalla voin yrittää motivoida itseäni siivoamaan useammin. Vielä tää mun metodi ei ole ottanut tulta siipiensä alle, mutta ehkäpä joskus?



[13] Kotikotona rauhoitun aina sen verran, että maltan lukea ihan oikeaa kirjaa. Rakastan lukemista ja kirjallisuutta muutenkin, mutta nykyään luen liian harvoin muuta kuin Iltalehteä kännykällä. Pitäisi tehdä ryhtiliike. [14] Hassua muistella, että vielä vuosi sitten olin lähes blondi. On nää tummat vaan enemmän mun juttu.



[15 & 16] Lähdettiin vapaapäivänä shoppailemaan Helsinkiin ja käytiin samalla reissulla Sealifessä. Löydettiin mm. Nemo ja sen kaverit! Saatiin myös nähdä, kun haita ruokittiin. En ollut koskaan aiemmin käynyt tuolla, joten oli tosi kiva reissu. Menen ehdottomasti joskus uudelleen.



Mulla on seuraavat kontrollit reilun kuukauden päästä Meilahdessa. Kyseessä on mun toiseksi viimeiset syöpäkontrollit. Minua ärsyttää pyöritellä päässäni koko tautia enää, mutta nyt hiustenlähdön ja kaiken muun alakulon myötä syöpää tulee ajateltua harva se hetki. Onneksi nyt kontrollien myötä pääsen verikokeisiin, joissa tutkitaan myös kilpirauhasarvot. Sädehoito vahingoitti kilpirauhasiani ja vaikka niiden arvoissa ei ole tähän mennessä ollut moitittavaa, niin kilpirauhasen vajaatoiminta voi puhjeta myös myöhemmin - ja tietysti muistakin syistä kuin sädehoidosta. Ehkä niistä löytyy syy hiustenlähdölle, väsymykselle ja painon heittelemiselle.

Lähden nyt kaivamaan jotain ruokaa jääkaapista ja sen jälkeen ehkä pienelle iltakävelylle vanhaan kaupunkiin. Ihanaa alkanutta vuotta 2015 jokaiselle siellä ruudun toisella puolella! 

: Elli

lauantai 29. marraskuuta 2014

Haave

Tulla lujaksi
pysyä pehmeänä

Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle elämälle

- Tommy Tabermann

Olen miettinyt monta erilaista aloitusta tälle postaukselle. Osa minusta haluaisi vain sylkeä tähän kaiken sen, mitä päässäni olen kuukausia pyöritellyt. Purkaa huolet ja murheet, kokea ehkä jonkinasteista helpotuksen tunnetta klikattuani julkaise-nappulaa ruudun oikeassa yläreunassa. Pieni järkevä osa minusta taasen on sitä mieltä - yksityisyyden nimissä ehkä, että pidät Elina nyt ne mölyt mahassasi etkä jaa niitä kaikelle kansalle. 

Tässä blogissa ollaan aina oltu rehellisiä. Olen kirjoittanut puhtaaksi suoria tunteita sydämestäni sensuroimatta niitä sen enempää. Kommenttiboksissa lukijoiden rankat kokemukset ja elämäntarinat ovat antaneet minulle perspektiiviä omiin ongelmiini ja se aitous, mikä täällä vallitsee, onkin yksi asia, josta minua on kiitelty eniten. Tästä syystä haluan jatkaa samaan tahtiin myöskin tästä eteenpäin. 


Sanalla sanoen: olen ollut väsynyt. Eikä sitä tällä kertaa voi pistää kaamoksen piikkiin - niin inhottavaa kuin tuo pimeys onkaan. Päänsisäinen sotkuni alkoi purkaantua, kun havahduin lokakuun alussa, että minulta lähtee hiuksia normaalia enemmän. Todella paljon normaalia enemmän. Yhdellä harjanvedolla hiuksia saattaa jäädä kiinni 30 kappaletta (olen laskenut niitä vaikka kuinka moneen otteeseen). Suihkun jälkeen lattiakaivo täytyy putsata ja tyynyliinat puistella päivittäin irronneista hiuksista. Päälaki paistaa tummien hiusten läpi ja ponnari on ohuentunut puoleen siitä, mitä se vielä syyskuussa oli. 


Syöpätaustastani johtuen hiustenlähtö on ollut minulle kova paikka. Sain tukkani juuri takaisin - miksi se viedään minulta uudelleen? Olen itkenyt aamuyöllä vessan lattialla ja raapinut jalkani verille. Silloin tällöin ottaisin nimittäin mieluummin sen fyysisen kivun kuin henkisen, jonka hiustenlähtö aiheuttaa. Itsevarmuuteni rapisee suortuvien mukana pois ja pelokseni huomaan usein olevani yhtä ahdistunut kuin tismalleen kolme vuotta sitten, kun menetin naisellisen kruununi ensimmäisen kerran. Silloin hiustenlähdölle oli ymmärrettävä syy eli sytostaatit. Tällä kertaa syy on hurjasti monimutkaisempi - syy nimeltä Stressi.


Viimeiset kolme vuotta ovat olleet täynnä suuria juttuja. Niistä vain syöpä on päätynyt tähän blogiin, koska muut asiat koskettavat läheisiäni ja haluan suojella heitä rajaamalla heidät blogini ulkopuolelle. Sen voin kertoa, että olen menettänyt monta minulle tärkeää ihmistä enkä koskaan ole kokenut tällaista surua, kuin nyt. Se suru antoi odottaa itseään kauan, melkein kaksi vuotta, mutta nyt se on täällä täysissä voimissaan. Suru ei anna minun nukkua, vaan se joko valvottaa tai laittaa minut näkemään painajaisia. Se saa minut kyseenalaistamaan koko lapsuuteni ja sen, miten minusta on tullut minä. Suru itkettää tunnista toiseen, päivästä seuraavaan ja viikko viikon jälkeen. Katkeria, vihalla ja turhautumisella täytettyjä kyyneleitä.


Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia. Pitäisikö puhua vai antaa ajan vain parantaa? Syövän tuoman surun käsittelyssä avainsanana oli aika, mutta nämä kaksi surua ovat keskenään hyvin erilaisia. Uskon, että ajan kulumisella ei tämän käsittelyssä ole samanlaista roolia. Syöpä oli möykky pahoja soluja ja fyysisesti hoidettavissa pois alta. Mutta kuinka tulee menetellä, kun kaikki solut ovat elinvoimaisia, mutta olo silti niin hauras ja kipeä? Marssin pian sairaalaan takaisin ja käsken tuttujen hoitajien laittaa minut kuntoon. He tekivät sen viimeksikin niin hyvin. 


Luulin, että minusta olisi tullut vahvempi ihminen selätettyäni syövän niin nuorena. Viime aikoina olen todennut, etten olisi voinut enempää olla väärässä. Missä se kaikki vahvuus muka luuraa nyt, kun sille olisi käyttöä? Haluan pois täältä lasinsirujen päältä kävelemästä, haluan hengittää. Olo on kovin epätoivoinen, kun kaikki keinot surun lievittämiseen tuntuvat olevan jo käytettyjä. Tuloksetta. 


Tällaisissa tunnelmissa eletään syksyä täälläpäin. Toivon koko sydämestäni, että teillä menee hyvin. Vaikka postauksesta tulikin aikamoista ruikutusta, niin haluan korostaa, että on minulla elämässäni monta ihanaakin asiaa. Esimerkiksi maailman paras poikaystävä, kannustava työympäristö ja kotikoti ihmisineen kaikkineen. Ahdistuksestani johtuen en ole viime aikoina käyttäytynyt kaikkia kohtaan erityisen mallikkaasti ja se kaduttaa. Anteeksi.

Kliseisesti voisin päättää postauksen nyt toteamalla, että jatkan surua vastaan kamppailemista ja sen keinon löytämistä, jolla voisin säilyttää sekä mielenterveyteni että loput hiuksistani. No, tottakai jatkankin, mutta en juuri nyt. Ostin nimittäin eilen Sims 4-pelin ja aion seuraavaksi heittää aivot ja huolet narikkaan, ja pyhittää loppuillan tuolle lapsuuden lempparipelille. Poikaystäväkin on pikkujouluissa ja jääkaappi täynnä itsetehtyä pitsaa, joten kaikki häiriötekijät on minimoitu ;)

Haleja!

: Elli

torstai 9. lokakuuta 2014

MITÄ ELÄMÄ TUO, SE TULKOON MINUN LUO


Se ois taas lokakuu ja Syöpäsäätiön perinteisen Roosa-nauha -kampanjan aika. Kaikki vastaavat tempaukset ja varainkeruut ovat koskettaneet minua erityisen paljon oman syöpäni jälkeen, joten tänäkin vuonna ostin itselleni uuden Roosa-nauhan ja lahjoitin verkossa pienen summan rahaa tutkimusta varten. Mielestäni nauha on ollut joka vuosi nätti, mutta tällä kertaa se on jotenkin erityisen hyvin suunniteltu. Teemana on "Yhdessä eteenpäin", ja Minna Parikan tuunaamassa rusetissa onkin ihanasti jalat, joiden korot muodostavat askeleet. Kuinka kaunis idea se onkaan? Uskaltaisin väittää, että lähes jokainen suomalainen tuntee jonkun, jota on kohdannut syöpä. Siksi se koskettaa meitä kaikkia ja siitä selviäminen on helpointa, kun käymme taistoon yhdessä.

Sairastumisestani on reilut kolme vuotta aikaa. Nyt olen päässyt siihen pisteeseen, että on vaikeaa kuvitella enää elämää, jossa ei tarvitsisi enää ajatella syöpää samalla tasolla, kuin sitä tällä hetkellä tulee ajateltua. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen nuori aikuinen minusta olisi kasvanut ilman syöpää. Veikkaan, että paljon sinisilmäisempi ja pinnallisempi. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että tällainen minusta pitikin tulla. Impulsiivinen hetkeen tarttuja, joka tiedostaa elämän lyhyyden ja ihmisen kuolevaisuuden. Ihminen, joka ahdistuu, jos muilla on paha olla.

Impulsiivisuudesta puheenollen, olen muuttanut Porvooseen ja irtisanoutunut urheiluhallin työstäni Helsingissä. Tänään aion leipoa työkavereille kasan pullaa (tein koevedokset viikonloppuna ja muistin taas, miksi en koskaan leivo - toisesta satsista unohdin sokerin ja toisesta rasvan), koska huomenna vietän viimeiset kahdeksan tuntiani tässä talossa. Yli vuoden aikana olen ehtinyt kokea jos jonkinmoisia asiakaspalvelutilanteita ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Jokaisessa työssä on kuitenkin puolensa ja vaikka jään kaipaamaan tätä hallia, niin tiedän, että saavuttaakseen elämässään jotain, on mentävä eteenpäin. Erityisesti, kun on vasta 20-vuotias ja paljon asioita kokematta.

Olen asettanut itselleni yhden ison tavoitteen, jonka aion saavuttaa vaikka hammasta purren. Haluan nimittäin päästä opiskelemaan luokanopettajaksi, ja nimenomaan Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Ensi kevään projektina onkin siis pääsykokeet, pääsykokeet ja vielä kerran pääsykokeet. Hirvittää ajatuskin siitä, kuinka paljon kärsivällisyyttä ja miten teräksisiä peppulihaksia kouluun pääseminen tulee vaatimaan, mutta kuten sanottu - teen ihan mitä vaan, jotta voin opiskella alaa, joka tuntuu tällä hetkellä omimmalta. Kaksi työntäyteistä välivuotta lukion jälkeen ovat herätelleet opiskelumotivaatiotani jälleen eloon ja nyt koen olevani valmis palaamaan takaisin koulunpenkille. En missään nimessä kadu välivuosiani, mutta on aika tehdä jo jotain muuta, jolla on pidemmällä aikatähtäimellä suuri merkitys. 

Poden kroonista koti-ikävää Pohjois-Karjalaan, joten jo senkin vuoksi haluan takaisin Joensuuhun ja kouluun. Kun lähdin keväällä 2013 yo-kirjoitusten jälkeen pääkaupunkiseudulle, äitini antoi minulle kortin, johon oli siteerattu Peppi Pitkätossua: "Jos ei koskaan lähde, ei voi koskaan palata takaisin."

Se on fiksusti sanottu se.

: Elli

torstai 4. syyskuuta 2014

SOMMAR 2014












Oli muuten aikamoinen kesä! Niin täynnä elämää, aurinkoa ja ikimuistoisia hetkiä. Kohokohtina mainitsen Ilosaarirockin, vahingossa syntyneen roadtrip-retken tyttöjen kanssa, viiden iloisen festaroitsijan majoittamisen viikonlopun yli pienessä yksiössäni (sopu sijaa antaa), 20-vuotissynttärit, hellepäivän Hangossa, sukulaisten halimisen viikon ajan Joensuussa ja päiväretken Kolille. Oon onnellinen! 

Huomenna lähden taas yöbussilla käymään kotikotona, en malta odottaa. Äiti täältä mie tulen!

: Elli

torstai 10. heinäkuuta 2014

OYE!

Mitä teille kuuluu? Kuukausi on mennyt siitä, kun viimeksi morjestin blogia. Ja voi että, mikä kuukausi mulla on ollutkaan! Pitemmittä puheitta alla satunnaisia kuvia puhlusta, olkaa hyvät.



[1] Smoothiella ystävän kanssa Picnicissä, nam [2] Hiustenleikkaus- ja värjäysreissun tulos. Latvoista alkoi puskea vanhat vaalennukset läpi tehden pehkosta vihreän... Nyt on taas niin freesi ja huoliteltu olo. Kyllä se vaan niin menee, että hyvä tukka, parempi mieli!

 

[3] JOENSUU - tuo kylläisen masun ja sielunlevon luvattu maa


 [4 & 5] Throwback! Pengoin mummolassa valokuva-albumeita ja löysin monta ihanaa kuvaa. Muistan edelleen, kuinka paljon rakastinkaan tuota ensimmäisen kuvan mekkoa. Oikeanpuolimmaista kuvaa näytin poikaystävälle ja hän totesi: "Sulla on yhä tuo ilme, kun et saa mitä haluat". Ups...


 [6] Juhannusneiti [7] Lähdettiin serkkutytön kanssa extempore-reissulle Porvooseen juhannusaattona, hyvä reissu oli se! Järkytettiin suomenruotsalaisia vääntämällä oikein urakalla savon murretta - ilmeet oli ihan näkemisen arvoset, haha


[8] Ja vielä sitä juhannusruokaa: uunilohta, uusia perunoita, fetasalaattia ja kermaviilikastiketta. Kyytipojaksi lasi maitoa ja alkoholijuomista lempparein eli Somersby Apple. Ihana oli syödä välillä kunnollista ruokaa, koska arkisin hävettävän usein tulee elettyä sillä kiireessä napatulla ruisleivällä ja juotavilla jugurteilla.


[9 & 10] Aurinkoinen kesäilta Herttoniemenrannassa ystävien kanssa. Oon kateellinen musikaalisille ja soittotaitoisille ihmisille. Itselleni ei ole siunaantunut sävelkorvaa tai mitään muitakaan lahjoja musiikkiin liittyen - mua ei koskaan edes yritetty laittaa mihinkään muskariin tms. Toivoton tapaus pienestä pitäen...?

 
[11] Rauhallinen aamu ennen iltavuoroon siirtymistä. Sain käyttööni Netflixin ja mitä muuta se voikaan tarkoittaa kuin Gossip Girliä jakso jakson perään... Täydellistä viihdettä aivojen nollaukseen [12] Luonnonkihara pää


[13] On top of the world! Oltiin kävelyllä Töölönlahdella, kun näin maailmanpyörän pyörivän Linnanmäellä, ja sinnehän oli sitten päästävä samantien. Kertalipun hinta oli suolainen, mutta tällaisesta näköalasta sen maksaa ihan mielellään. Ah, Helsinki.


[14] Tällaisissa vetimissä meni lähes koko kesäkuu. Ihan oikeesti, tuulitakki ja villakaulahuivi? Takki on muuten ainoa alelöytö tältä vuodelta. Intersportista -70%, en valita en. [15] Työpaikka ja heinäkuiset säät - nyt alkaa näyttää ja tuntua jo enemmän siltä, miltä kesällä pitääkin! Porottava aurinko ja oranssi massakenttä, en voisi työpaikaltani enää muuta vaatia.

Se kesäkuusta. Huomenna mulla alkaa (liian) kauan odotettu LOMA, jota lähdetään viettämään heti muutamaksi päiväksi Joensuuhun Ilosaarirockiin. Siinä on muuten tapahtuma, josta on muotoutunut yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista. On paljon lukioaikaisia tuttuja, harrastuskavereita, hyvä mieli ja lähes poikkeuksetta sääkin suosii. Tänä vuonna artistikattaus on mun mielestä vielä erityisen monipuolinen ja loistava: Ellie Goulding ja Eppu Normaali ovat kaksi lemppariani.

Muita kesälomasuunnitelmia mulla ei ole, aion mennä vähän säiden mukaan ja hengähtää kunnolla. Haaveena olisi päästä mökkeilemään ja rantasaunaan jonnekin Järvi-Suomeen, saas nähdä toteutuuko toiveeni. Täytän tämän kuun lopussa myös 20 vuotta, mikä vähän hirvittää. En aio juhlia synttäreitäni tämän vuoden jälkeen, vaan pysyä aina parikymppisenä :-)

Suukkoja!

: Elli

torstai 5. kesäkuuta 2014

PONYTAIL

HUHTIKUU 2012

KESÄKUU 2014


Että semmoisen kasvupyrähdyksen on tän tytön ponnari ottanut parin vuoden aikana! Leikattu on piiskaa toki moneen otteeseen, mutta alan olla tyytyväinen. Pitkät, paksut, terveet, kiiltävät.

Muistan, kun mulle kerrottiin sairastuessani, että tukka kasvaa upeampana takaisin. En uskonut, koska tykkäsin sen hetkisistä hiuksistani niin valtavasti. Noh, kieltämättä hyvää on kannattanut odottaa - kyllä tää reuhka on kaikkien niiden kyynelten ja itkuparkupotkuraivareiden arvoinen.

♥: Elli

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Vähän aikaa sitten sain kuulla, että jälleen kerran joensuulainen tyttö on saanut diagnoosin imusolmukesyövästä eli Hodkginin lymfoomasta. Hetken aikaa en ollut uskoa korviani - miten on mahdollista, että jo neljäs neito reilun kahden vuoden sisään sairastuu samaan tautiin? Hodkginin lymfoomahan on suhteellisen harvinainen ja siihen sairastuu vuodessa vain noin 100 henkeä. Siksi on hämmentävää, että meitä sairastuneita on näin monta ja samasta kaupungista lyhyen ajan sisällä. Laittaa väkisinkin miettimään, onko Joensuun juomavedessä tai maaperässä jotain mätää. Luultavasti kyse on kuitenkin vain sattumasta ja siitä, että Joensuun kokoisessa kaupungissa tällaiset tautitapaukset tuntuvat suuremmalta määrältä, koska asukkaita on vähemmän kuin esimerkiksi Helsingissä. 

Kun itse sairastuin, kaipasin kovasti vertaistukea. Harmikseni en tuntenut Joensuusta juuri ketään toista nuorta, joka olisi käynyt syöpähoidot läpi tai olisi ollut sillä hetkellä samassa tilanteessa kuin minä. Yhdessä tauti olisi ollut helpompaa kestää. Toki olin ja olen edelleen superkiitollinen laajalle tukijoukolleni, mutta totuus on, ettei kukaan muu kuin saman kokenut voi tietää mitä sairastava käy päässään läpi. Mielen myllerrys, fyysinen jaksamattomuus ja suuret kysymykset - sitä tuntee olevansa niin yksin, ennen kuin saa jutella toisen sairastaneen kanssa. Voin rehellisesti sanoa, että välillä pelkäsin sekoavani, koska ajatukseni eivät asettuneet mitenkään päin. Siinä tilanteessa olisi ollut helpottavaa purkaa sydäntä toiselle syöpänuorelle. Ihmiselle, joka sanomattakin tietää, kuinka huono olo sytostaateista voi tulla ja kuinka oma minäkuva voi yhtäkkiä muuttua normaalista nuoresta aikuisesta käveleväksi syöpäkasvaimeksi. 

Kun kuulin tästä uudesta tautitapauksesta, sisälläni heräsi vahva halu ottaa häneen yhteyttä ja tarjota auttavaa kättäni. Ketään en tietenkään voi pakottaa keskustelemaan, mutta tahdoin tuoda esille, ettei hän ole tilanteessaan yksin. Sain yhteydenottooni sangen kiitollisen vastauksen ja mulla on fiilis, että meistä tulee vielä hyviä ystäviä. Emme tunteneet aikaisemmin laisinkaan, mutta syöpä on niin iso juttu, että se yhdistää. Olen ystävystynyt muidenkin joensuulaisten "syöpätyttöjen" kanssa vasta heidän diagnoosiensa jälkeen, vaikka tiesimmekin toisemme entuudestaan. Nämä likat ovat mulle tuki ja turva - tiedän, että aina löytyy joku, jolle jutella jos syöpä pyörii mielessä. Luottaisin henkeni heidän käsiinsä, he ovat vahvoja ja turvallisia. 

Samanlainen apu haluan olla tälle nuorelle naiselle, jonka elämä sai uuden suunnan pari viikkoa sitten. Olen näiden uutisten jälkeen kelaillut päässäni syöpää normaalia enemmän. Vaikka omasta sairastumisestani onkin pian jo kolme vuotta (oikeesti, onko siitä niin pitkä aika? muistan kyseisen päivän kuin eilisen) ja pidän itseäni terveenä, tiedän, että mulla on tautini henkinen prosessoiminen vielä pahasti kesken. Katsoessani peiliin näen siellä edelleen karvattoman ja turvonneen syöpäpotilaan. Hassua, eikö? Ihmismieli osaa olla niin kiero. Näinä hetkinä muistelen omia hoitojani ja tunnen arvostavani nykyistä elämänlaatuani yhä enemmän. Mulla ei ole paljoa, mutta mitään massiivista en tarvitsekaan ollakseni onnellinen. Yksistään terveys riittää olemaan kiitollinen.

Sinulle, kaunis nuori nainen, haluan sanoa, että oot täyttä terästä! Nyt menee vähän heikommin, mutta tästä noustaan vielä. Tässä on tilaisuutesi näyttää maailmalle, mihin kaikkeen ihminen pakon edessä kykeneekään. Mielettömän asenteesi myötä uskon, että selätät Mr. Hodgkinin alta aikayksikön ja kun se päivä koittaa, mä järkkään sulle niin hemmetinmoiset bileet, että syöpä tajuaa pysyä jatkossakin kaukana! Siihen asti aion seistä sun tukena ja auttaa kaikin keinoin, miten voin. Kuunnella, jakaa omia kokemuksiani tai olla vaan lähellä. Läsnäolo on usein parasta, aina ei tarvita edes sanoja. 

Toinen syövän sairastaneista ystävistäni majaili viikonloppuna pari päivää luonani täällä Helsingissä, ja yksissä tuumin päätimme askarrella kohtalontoverillemme tsemppikortin. Siitä tuli meidän mielestä niin hieno, että haluan jakaa sen myös teidän kanssanne!



Toivottavasti kortti sai saajansa edes vähän hymyilemään, minut ainakin tuo trollface saa kerta toisensa jälkeen nauramaan :)

Halirutistukset teille kaikille, pidetään toisistamme huolta, eikö niin? Mä menen nyt suukottamaan poikaystävää ja sitten höyhensaarille.

♥: Elli